Miten Esen verkko-oppimisympäristö henkilökohtaisen avun käyttäjille syntyi? Osa 2

Kuvan keskellä on värikäs hehkulamppu, jonka ylipuolalla on eri värisiä puuvärejä. Kuvan tausta on turkoosi.

Edellisessä julkaisussa kerroimme, mistä tarve ja idea henkilökohtaisen avun käyttäjien oppimisympäristölle lähti.
Tässä jutussa kerromme tarkemmin, mitä on tehty ja ketä kehittämisprosessissa on ollut mukana.

Tiimin muodostuminen

Haimme mukaan kehittämistyöhön kuutta henkilökohtaisen avun käyttäjää Pohjois-Karjalasta.
Saimmekin mukaan oikein kivan edustuksen eri puolilta Siun soten aluetta!
Tiimi muotoutui myös niin, että siinä oli useampi kuin yksi henkilökohtaisen avun järjestämistapa huomioituna.

Tiimin jäsenet tiesivät etukäteen, mitä kursseja lähdetään rakentamaan.
Suunnittelupöydällä olivat siis kolme kokonaisuutta: rekrytointi, perehdytys ja työsuojelu.
Jokainen tiimin jäsen sitoutui työskentelyyn koko kevään ajaksi, ja tästä olemme erityisen kiitollisia!
Meillä oli mukana mieletön porukka ja osaaminen!

 

Työskentely

Tiimin työskentely alkoi tammikuussa 2023.
Ryhmä tapasi säännöllisesti kesäkuun alkuun saakka.
Ennen jokaista tapaamista ryhmä sai aina ennakkotiedon ja pientä materiaalia tulevan tapaamisen aiheesta.
Tapaamisissa ryhmä tuotti tietoa erilaisten tehtävien ja keskustelujen pohjalta.
Välillä toimittiin koko ryhmänä, ja osa tehtävistä tehtiin pienryhmissä.

Aina, kun yksi kokonaisuus oli käsitelty (esimerkiksi rekrytointi),
Ese-keskuksen työntekijä koosti niistä käsikirjoitukset, jotka lähetettiin vielä tiimille kommenttikierrokselle.
Suunnittelutiimin lisäksi Ese-keskuksen kehittäjäkumppaneilla oli mahdollisuus
tarkastella ja kommentoida käsikirjoituksia etukäteen.

Suunnittelutyön rinnalla Ese-keskuksen työntekijä lähti rakentamaan Moodleen
oppimisympäristön rakennetta ja visuaalista ilmettä.
Saavutettavuus ja selkokielisyys pyrittiin pitämään takaraivossa koko ajan.
Suunnittelutiimin ja kehittäjäkumppaneidemme lisäksi,
päästimme vielä erillisen testitiimin valloilleen puolivalmiiseen oppimisympäristöön elokuussa 2023.
Yksityishenkilöiden lisäksi testaajissa oli Pohjois-Karjalan Näkövammaiset Ryn edustaja.

Testitiimiläiset antoivat oppimisympäristöstä vielä oman palautteen,
josta pyrimme löytämään kultaisen keskitien.
Tämän jälkeen odotimme vielä yhden järjestelmäpäivityksen.
Huokaisimme helpotuksesta ja onnesta, kun maanantaina 23.10.
pystyimme sanomaan, että oppimisympäristö on nyt auki!

 

Tulevaisuus

Kehitystyö ei kuitenkaan pääty tähän. Tämähän on vasta alkua!
Haluamme kuulla henkilökohtaisen avun käyttäjien kokemuksia oppimisympäristöstä
ja sen sisältämästä materiaalista. Jokaisen kurssin päätteeksi meillä on erillinen palaute -kohta.
Toivomme saavamme aitoa ja rehellistä palautetta, ruusuja ja risuja.

Työtä on tehty teitä varten, joiden arjessa on henkilökohtainen avustaja.
Haluamme aidosti tukea ja tarjota teille tietoa, jota voitte hyödyntää omassa elämässänne.
Emme halua, että kukaan joutuu rämpimään tietoviidakossa.
Tietoa on nyt kootusti tarjolla – henkilökohtaisen avun käyttäjiltä toisille.

Päivitämme nykyisiä kursseja aina tarpeen mukaan,
mutta tuotamme oppimisympäristöön myös uusia kursseja tulevien vuosien aikana.
Vuonna 2024 teemana on hyvinvointi.
Lähdemme rakentamaan henkilökohtaisen avun käyttäjien kanssa materiaalia
aiheisiin työnjohto ja hyvinvointi sekä henkilökohtainen apu ja seksuaalisuus.

Kiitos kaikille, jotka olette olleet tai olette mukana prosessissa.
Esteittä eteenpäin – yhdessä!