Arki digittää kuukausikuulumiset – elokuu 2022

Haluamme, että toimintamme on läpinäkyvää. Olemme julkaisseet somessa joka kuukausi lyhyen koosteen hankkeen toiminnasta. Uudistamme tapaamme. Kuukausikuulumiset julkaistaan jatkossa hankkeen verkkosivuilla.  Arki digittää -hankkeen elokuu oli kohtaamisten ja kehittämisen kuukausi.

Toiminta

Digihautomon tapaamiset jatkuivat kesälomatauon jälkeen. Hautomon toiveena oli oppia tekemään podcasteja. Aloitimme harjoittelun tutustumalla podcastien toteutukseen. Myös digihautomon viestintätiimin tapaamisia jatkettiin. Ensimmäisellä tapaamisella teimme blogia Verneri.net sivustolle. Blogiimme voit tutustua Verneri.net-sivustolla.

Kutsu digi asumaan -yhteisöt Juuassa ja Ilomantsissa jatkoivat digimmän arjen rakentamista. Syksyn aikana keskitymme vahvistamaan digilaitteiden käyttämiseen tarvittavia perustaitoja. Perustaitojen harjoittelu on mukavaa, kun jokaiselle löytyy itseä kiinnostava aihe.

Olemme jatkaneet digiturva- ja medialukutaitojen vahvistamiseen tarkoitetun verkkokurssin kehittämistä. Elokuussa kehittämistä tehtiin palvelumuotoilun työpajassa. Myös verkkokurssin kokeilualusta on valittu.

Tiesithän, että kaikki hankkeessa syntyvät toimintamallit ja työvälineet jaetaan kaikkien käyttöön. Esimerkiksi digihautomovalmennuksen materiaalit ovat nyt koekäytössä Mielekkäässä Olkkarissa. Valmennusmateriaaleja muokataan valmennusryhmältä saadun palautteen avulla syksyn aikana. Sen jälkeen ne jaetaan kaikille.

Tapahtumat ja kohtaamiset

Olimme mukana Joensuun Parafesteillä. Parafest -tapahtuma tarjosi meille hienon mahdollisuuden harjoitella someviestinnän tekemistä. Hankkeen kaksi festaritoimittajaa tekivät haastatteluja ja kuvasivat festaritunnelmia kahden päivän ajan. Haastatteluja, kuvia ja videoita löydät lisää somekanaviltamme.

Tapahtumien lisäksi saimme kohdata digitoimijoita ja sosiaali -ja terveysalan ammattilaisia ympäri Suomea. Vierailimme esimerkiksi Elämä Omaksi Päijät-Hämeessä -hankkeen verkkokahvilassa. Keskustelimme kahvilassa digiturvataidoista ja teimme yhdessä digiturvataitovisan. Kohtasimme myös Yhdessä oppien digitaidot haltuun -hankkeen kanssa ja vaihdoimme ajatuksia ja oivalluksia digiosallisuuteen liittyen. Elokuuhun mahtui myös puheenvuoro SoTyDigi -hankkeen hienolle ammattilaisverkostolle.

Tuleeko sinulle mieleen yhdessä tekemisen paikkoja? Ota meihin yhteyttä. Digimpää arkea rakennetaan yhdessä.

Viestitään!

Kesän aikana pyysimme someseuraajiltamme esimerkkejä vaikeasti ymmärrettävistä digisanoista. Kiitos jokaiselle digisanoja lähettäneelle. Digisanoja selvitetään joka perjantai somekanavillamme.

Elokuussa selvitimme mitä tarkoittaa:

  • podcast
  • bugi
  • bluetooth.

Mikä digisana on sinusta vaikea ymmärtää? Lähetä se meille. Digisanat voit lähettää yksityisviestillä somessa tai sähköpostilla osoitteeseen: arkidigittaa@hl-s.fi

Elokuun erityiset

Elokuussa saimme tiimiimme ihanan vahvistuksen. Tiimiin liittyi sosionomiopiskelija Stina. Stinan esittelyn pääset lukemaan hankkeen somekanavilta.

Hei, hei elokuu! Tervetuloa värikäs syyskuu!