Mitä kuuluu Ese-keskuksen uuteen vuoteen?

Turkoosit korostusvärit oikealla ylhäällä ja vasemmalla alhaalla. Vasemmalla kultaisella sävyllä luku 2024. Keskellä on Ese-keskuksen uusi Esteittä eteenpäin -logo kultaisen kehän sisällä.

Joulukuu on vuosittain meille Stea rahoitteisille toimijoille hieman jännittävää aikaa. Stea julkaisee joulukuussa avustusehdotukset, jotka lähtevät hyväksyttäväksi Sosiaali- ja Terveysministeriöön. STM antaa viralliset päätökset ja vahvistaa rahoitukset.

Miten kävi Ese-keskukselle?

Esen osalta tulevan vuoden avustusehdotus on ns. ehdollinen. Meidän on osoitettava vuoden 2024 aikana, että kehittämistyömme tuottaa tuloksia suhteessa tehtyihin suunnitelmiin. Näin rahoitus voi jatkua myös vuonna 2025 ja siitä eteenpäin.

Kerromme lyhyesti, miten tilanteeseen on päädytty. Kerromme myös tavoitteita ja suunnitelmia meillä on kuluvalle vuodelle 2024.

 

Kuinka tähän on päädytty?

Haasteet eivät ole syntyneet yhdessä yössä. Jo vuosia Ese-keskuksella on ollut haasteita osoittaa tuloksellisuutta eikä toimijoita ole tavoitettu tavoitteiden mukaan. Toki myös korona-aika vei omat veronsa! Korona kuitenkin haastoi kaikkia toimijoita, joten koronan ”piikkiin” emme voi kaikkea laittaa.

Vuodelle 2023 muutimme toimintamme sisällön täysin. Meillä on ensi vuosi aikaa todentaa, että tehdyt muutokset olivat oikeita, ja että toimintamme tavoittaa ihmisiä: henkilökohtaisen avun käyttäjiä ja avustajia.

Mitä uudistimme?

  •  Rakensimme henkilökohtaisen avun käyttäjistä koostuvan suunnittelutiimin kanssa verkko-oppimisympäristön Moodleen. Tämä täysin maksuton oppimisympäristö tarjoaa tukea työnjohtoon avun käyttäjille. Kolme kurssia on jo avoinna, ja kehitystyö jatkuu kuluvan vuoden aikana.Tavoitteenamme on koota kaksi uutta tiimiä suunnittelemaan kursseja. Uusien kurssien aiheet ovat työnjohdon hyvinvointi sekä henkilökohtainen apu & seksuaalisuus.
  • Syksyllä 2023 toteutettu hyvinvointitiimi tuotti materiaalia kaikille avun käyttäjille. Koostamme tiimin tapaamisista työkirjan joulukuun aikana, joka on ladattavissa meidän nettisivuiltamme. Työkirja tarjoaa tietoa ja tukea hyvinvoinnista työnantajille ja työnjohto -asemassa oleville. Myös hyvinvointitiimi koostui avun käyttäjistä.
  • Ese-keskuksen kehittäjäkumppaneita ovat Assistentti.info, Heta-liitto ja Kehitysvammaisten palvelusäätiö. Toteutimme kumppaneidemme kanssa ”Henkilökohtainen apu työelämässä” webinaarin marraskuun lopussa. Webinaari tavoitti mahtavasti yli 50 aiheesta kiinnostunutta! Jatkamme aiheen parissa myös vuonna 2024.
  • Järjestimme kaksi työpaikkailmoituksien kirjoitukseen ja julkaisuun liittyvää koulutusta henkilökohtaisen avun käyttäjille. Avun käyttäjien lisäksi koulutuksistamme kiinnostuivat myös ammattilaiset.
  •  Vuonna 2024 jatkamme kaikkien yllä mainittujen teemojen parissa. Lisäksi teemme KVPS: n kanssa yhteistyötä henkilökohtainen apu asumispalveluissa aiheen parissa. Lähdemme selvittämään, kuinka henkilökohtaisen avun käyttäjän omaa toimijuutta ja itsemääräämisoikeutta voidaan tukea, kun avun käyttäjä asuu asumisyksikössä.

Ese-keskus oli aikaansa (ehkä jopa lakia) edellä, kun se aloitti toimintansa vuonna 1997. Muutoksien edessä on tärkeä kuunnella tarpeita ja vastata niihin. Emme siis ole valmiita lopettamaan. Näemme paljon kehittämiskohteita, joilla henkilökohtaista apua ja avustajan työtä voidaan edistää.

Lisäksi kehittämistyötä ei voi tehdä yksin, ja siksi haluammekin jatkaa verkostoitumista sekä tehdä yhteistyötä. Toivotamme tervetulleiksi toimintaamme mukaan vanhat ja uudet yhteistyökumppanit sekä avun käyttäjät ja henkilökohtaiset avustajat.
Yhteinen matkamme on vasta alussa!

Tule Sinäkin mukaan!

Toivotamme Sinulle hyvää alkanutta uutta vuotta. Toivottavasti kohdataan vuoden 2024 aikana tavalla tai toisella.
Jotta tiedät, mitä tapahtuu ja missä, ota seurantaan myös meidän sosiaalisen median kanavat Facebook ja Instagram.