Arki digittää kuukausikuulumiset – marraskuu 2022

Joka kuukausi kokoamme tietoa siitä, mitä Arki digittää -hankkeessa tapahtuu. Marraskuu oli upeaa yhdessä tekemisen aikaa. Tässä muutamia tapahtumia arjesta.

Kutsu digi asumaan

Ilomantsissa kertasimme syksyn aikana harjoiteltuja digikuvaamisen taitoja Wordwall-visojen avulla. Tulosten mukaan uusia taitoja oli opittu todella hienosti. Kertauksen jälkeen aloitimme vuoden 2023 toiminnan suunnittelun. Suunnitelmaa varten tiimiläiset kertoivat digiunelmistaan eli asioista, joita haluaisivat oppia tulevan vuoden aikana. Yhteisön unelmissa korostui halu tutustua erilaisiin somepalveluihin sekä löytää mukavaa ajanvietettä digipalveluiden kautta arkeen.

Juuassa puolestaan kertasimme oman digilaitteen käyttämiseen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi googlen puhehakua ja kuvien poistamista omalta digilaitteelta. Myös Juuassa otimme aikaa digiunelmointiin. Yhteisön unelmissa esiin nousi esimerkiksi videopuheluiden harjoittelu ja digilaitteiden käytön harjoittelu.

Pohjois-Karjalan Me Itse -ryhmä sai puolestaan vieraakseen Digiagentin. Digiagentti jatkoi ryhmän diginykytilan kartoittamista. Ryhmä pohti esimerkiksi sitä, millä tavoin toiminnassa hyödynnetään digiä tällä hetkellä. Seuraavalla kerralla käymme läpi diginykytilan tuloksia ja teemme toimintasuunnitelman keväälle.

 

Digihautomotoiminta

Digihautomo sai vieraakseen Marjan Tulevaisuuden lukutaidot -hankkeesta Vaara-kirjastoilta. Tulevaisuuden lukutaidot -hankkeen tavoitteena on vahvistaa aikuisten henkilöiden taitoja hakea tietoa ja arvioida tiedon luotettavuutta netissä. Marja piti meille Lööppejä vai Lööperiä -visan. Visassa saimme tunnistaa, mitkä uutiset olivat oikeita ja mitkä valeuutisia. Lisäksi selvitimme päivän uutisotsikoita kuvavihjeiden avulla. Marja jatkaa tammikuussa kanssamme ja tutustumme tarkemmin medialukutaitojen maailmaan.

Digihautomon viestintätiimin kokoontuu joka toinen keskiviikko harjoittelemaan viestintätaitoja. Marraskuussa tiimiläiset tuottivat yhteisen kokemustarinan Työ ja kyvyt kohtaamaan 2 -seminaariin. Aiheena oli digitaitojen merkitys työelämässä. Lisäksi aloitimme kirjoittamaan pikkujouluaiheista blogitekstiä Verneri.net selkosivuston blogiin.

 

Viestintä

Marraskuun viestinnässä näkyivät arjen tapahtumat sekä tietenkin selvennystä kaipaavat digisanat.
Someseuraajiemme toiveesta selvitimme mitä tarkoittaa:
-avatar
-AP
-DuckDuckGo ja
-Vlogi.

Tiesithän, että voit lähettää meille digisanan, joka sinusta kannattaisi selvittää ymmärrettävämpään muotoon? Digisanoja selvitetään joka perjantai.

 

Verkkokohtaamiset

Marraskuulle mahtui myös upeita, digiaiheisia verkkokohtaamisia. Vierailimme Itä-Suomen Elämä omaksi verkkokahvilassa, jossa mietimme osallistujien kanssa keinoja omasta digiturvallisuudesta huolehtimiseen. Lisäksi keskustelimme esimerkkikuvien avulla siitä, onko kaikki netissä oleva sisältö totta.

Verneri.netin Instalivessä vastailimme yhdessä digihautomolaisten kanssa yleisöltä tulleisiin digipalveluihin liittyviin kysymyksiin. Kysymykset olivat tosi hyviä!
Meiltä kysyttiin esimerkiksi seuraavia asioita:
-onko kaikilla verkkopankkitunnukset?
-mikä Siri oikein on?
-miksi youtubeen ladatut videot menevät omiin videoihin?

Tallenteen kohtaamisesta löydät Verneri.netin Instagramista.

 

Marraskuun erityiset

Digihautomotoiminta on vertaisarvioitu Selkeästi meille -hankkeen Sadun ja Miran toimesta. Digihautomotoiminnan arvioinnissa todetaan seuraavaa:

”Toiminnan arvokkaimmat osat ovat toimijuuden vahvistaminen ja tukeminen, toimijalähtöisyys. Osallistujilla on pysyvä kokemus siitä, että he voivat vaikuttaa asioihin. Toiminta elää osallistujien toiveiden ja tarpeiden pohjalta. Toiminnassa käytetään monipuolisia menetelmiä ja hylätään sellaiset, jotka eivät toimi toivotulla tavalla. Toiminnassa näkyy tasavertainen oppiminen, oppiminen yhdessä sekä monipuolinen toiminta, johon osallistujat saavat itse vaikuttaa. Toiminnassa kehitysideat tulevat toimijoilta. Toiminta tukee osallistujia tukemaan toisiaan, antamaan digitukea sitä tarvitseville. Lisäksi tarjotaan yksilöllistä digitukea sitä tarvitseville. Havaintojemme perusteella toiminta tukee tavoitteita lisätä osallistujien valmiuksia ja mahdollisuuksia kehittäjinä ja digivaikuttajina toimimiseen. Havaitsemme, että digihautomotoimintaa on kehitetty jo hyvin pitkälle, vaikka Arki digittää -hanke on toiminut vasta reilun vuoden. Digihautomotoiminta on pitkälle mietitty toimintamalli, joka toimii ja kehittyy koko ajan. Toiminta on tuloksellista ja osallistujille merkityksellistä. Vaikuttaa siltä, että tähän mennessä toteutunut toiminta tukee hankkeen tavoitteita ja suunta on oikea.”

Marraskuussa pääsimme jälleen tekemään upeaa yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Vierailimme esimerkiksi Jyväskylässä Työ ja kyvyt kohtaamaan 2-seminaarissa. Puheenvuorossamme pohdimme digitaitojen tukemisen merkitystä työllistymisessä. Tiesitkö, että jo yli 90 % palkansaajista hyödyntää työssään digitaalisia sovelluksia? [1] Saimme myös kohdata digituen antajia ympäri Suomea DVV:n järjestämässä Digituen antajien osaamisprofiileita käsitelleessä webinaarissa. Puheenvuorossamme jaoimme kokemuksia digitukijan osaamistarpeista sekä tavoista hyödyntää osaamisprofiileita työssämme.

Vinkiksi sinulle: Digituen antajien osaamisprofiileihin pääset tutustumaan tarkemmin DVV:n eli Digi- ja väestötietoviraston verkkosivuilla tämän linkin kautta: Digituen antajien osaamisprofiilit. Kirjoitimme sisällön osuuteen, joka käsittelee digituen antamista henkilölle, jolla on rajoitteita toimintakyvyssä.

 

Muuta mukavaa

Vuosi alkaa olla lopuillaan, joten oli aika kutsua Arki digittää -hankkeen ohjausryhmä koolle. Kävimme läpi kuluneen vuoden tuloksia sekä vuoden 2023 toimintasuunnitelmaa. Seurannan lisäksi ohjausryhmä arvioi hankkeen toimintaa säännöllisesti.

Hanke on saanut ilon tehdä vahvaa valtakunnallista oppilaitosyhteistyötä, jonka myötä on syntynyt hienoja yhteistyöpolkuja opiskelijoiden kanssa. Ensi vuoteen on siis luvassa innostavia opinnäytetöitä, jotka tuottavat uutta tietoa sekä työvälineitä moninaisempaan ja yhdenvertaisempaan digiarkeen.

Ja vielä lopuksi. Lokakuussa etsimme tiimiimme tuntityöntekijää. On ilo ilmoittaa, että olemme löytäneet tiimiimme uuden jäsenen! Seuraa someamme myös joulukuussa. Esittelemme uuden tiimiläisemme pian!

Hei, hei vauhdikas marraskuu. Lämpimästi tervetuloa vuoden viimeinen kuu, joulukuu!

Kollaasi kuukauden tapahtumista.

 

Lähteet: [1] Suomen virallinen tilasto (SVT): Työolot [verkkojulkaisu]. ISSN=2342-2874. 2018. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu: 30.11.2022.