Timantti on löytynyt!

Julkaisimme helmikuussa Timantit ja helmet kampanjan. Pyysimme teitä ilmiantamaan timanttisia henkilökohtaisten avustajien työnantajia ja helmiä henkilökohtaisten avustajien joukosta. Kerroimme aiemmin, että raati päättää finalistit, mutta päätimme hieman poikkeamaan suunnitelmasta, koska ilmiantoja tuli vain muutamia. Raati valitsi tällä kertaa suoraan voittajan. Jokainen ilmiannettu timantti olisi kuitenkin ansainnut palkinnon.

Ilmiannetusta timanttisesta työnantajastaan työntekijä kertoo näin.

Työnantajani on timanttinen tyyppi, sillä kaikista kohtaamistaan haasteita huolimatta hänellä on aina asenne kohdallaan. Hän keskittyy elämässään positiivisiin asioihin ja hänen kanssaan työskennellessä on hyvä tekemisen meininki. Yleensä hänen innostunut asenne tarttuu minuunkin.

Työnantajani on reilu ja kannustava. Ei ole sellaista asiaa, josta hänen kanssaan ei pystyisi hyvässä yhteishengessä keskustelemaan ja kaiken palautteen hän osaa aina antaa ystävällisesti ja rakentavasti. Hän muistaa antaa kiitosta tehdystä työstä ja kiittää aina myös kuluneesta työpäivästä ja -viikosta. Se tuntuu hyvältä ja siitä välittyy aidosti tunne, että minua arvostetaan työntekijänä ja ihmisenä. Työnantajani on keksinyt ihania erilaisia, pieniä asioita, joilla on ilahduttanut minua työpäivinäni. Se on saattanut olla vaikkapa kaunis jalokivitarra liimattuna pukukaappini oveen tai suklaakonvehti, joka on ollut odottamassa minua aamulla pöydällä.

Työskentelyä työnantajani kanssa höystää usein hersyvä huumori. On ollut ilo huomata, että meillä on myös useita yhteisiä, meille tärkeitä mielenkiinnonkohteita, kuten esimerkiksi lemmikkieläimet.

Olen iloinen, että olen saanut tutustua häneen ja saan työskennellä juuri hänen kanssaan.

Voittajaa valitessaan raati perusteli päätöstään seuraavasti. Kaikkien ilmiannettujen timanttien joukosta erityistä huomiota kiinnitti se, että työnantajan ja työntekijän välinen kommunikaatio toimii hyvin, ja työnantaja ohjaa työn tekemistä. Työntekijän kertomuksesta välittyy, että työntekijä tulee kuulluksi, ja mahdollinen korjaava palaute annetaan rakentavasti. Tekemisestä välittyy myös aito positiivisuus sekä mukava yhteishenki.

Olemme tavoittaneet timanttisen työnantajan, ja hänelle toimitetaan 50 euron arvoinen lahjakortti. Seuraile ESE-keskuksen sivuja, koska loppuviikosta kerromme, millaisen helmen olemme löytäneet.

Kiitos kaikille ilmiannetuille ja ilmiantajille osallistumisesta Timantit ja helmet kampanjaan!