Yhteiskunnallinen yritys

Moni on ehkä kuullut Yhteiskunnallisen yrityksen -merkistä, mutta mitä se tarkoittaa ja miten se näkyy meidän arjessamme?

Honkalampi-säätiö sekä tytäryhtiömme ovat kantaneet Yhteiskunnallinen Yritys -merkkiä jo vuosien ajan. Meille merkki ei ole pelkkä tunnus nettisivulla tai somepostauksessa. Se on jokapäiväinen valinta: toimia vastuullisesti, asiakaslähtöisesti ja yhteistä hyvää rakentaen. Jo säätiön perustamisesta lähtien nämä arvot ovat ohjanneet toimintaamme.

Yhteiskunnallisen yrityksen tunnus kertoo, että teemme työtämme muistakin syistä kuin voiton tavoittelusta. Se näkyy palveluissamme, päätöksenteossa ja ennen kaikkea siinä, miten kohtelemme ihmisiä.

Mikä on Yhteiskunnallinen yritys -merkki?

Yhteiskunnallisen yrityksen merkin myöntää Suomalainen työ ry. Se voidaan myöntää yritykselle, joka tuottaa liiketoiminnallaan yhteiskunnasta hyvää. Suurin osa merkin saaneista yrityksistä ohjaa osan voitostaan yhteiskunnallisen hyvän edistämiseen. Yhteiskunnalliset yritykset harjoittavat vastuullista, kestävää ja pitkäjänteistä liiketoimintaa. He mittaavat ja viestivät toimintansa yhteiskunnallisista vaikutuksista avoimesti ja läpinäkyvästi.

Meillä Honkalampi-säätiöllä tämä tarkoittaa erityistä vastuunkantoa. Työmme kohdistuu usein haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin. Siksi yhteiskunnallisen yrityksen status on meille enemmän kuin tunnus. Se on osoitus siitä, että asiakkaan hyvinvointi on toimintamme ydin, ei sivutuote.

Tutustu merkkiin

Honkalampi – yhteiskunnallinen yritys

Jo säätiön perustamisvaiheessa määriteltiin, että tarkoituksena on tukea erityistä tukea tarvitsevien ihmisten asumista, palveluita ja kuntoutusta. Toimintamme käynnistyi asumisen tukiprojektista ja Akiva-projektista. Kehitysvammaisten asumispalveluille tunnistettiin selkeä tarve, ja pian ensimmäinen palvelukoti avattiin Lieksaan. Tähän päivään asti jokainen uusi palvelumme on syntynyt asiakkaiden aidoista tarpeista.

Olemme aina seuranneet aikaamme sekä kuunnelleet asiakkaitamme. Kun on ilmennyt tarpeita, joihin yhteiskunnalla ei ole ollut ratkaisua, niin me olemme tarttuneet niihin. Meitä ohjaa vahva halu olla mukana rakentamassa kaikille sopivaa yhteiskuntaa erilaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden avulla.

Organisaatiorakenteeseemme kuuluu konsernissamme myös useita osakeyhtiömuotoisia tytäryhtiöitä, joissa keskitymme erityisesti kannattavaan kasvuun – yhteiskuntavastuuta unohtamatta.

Yhteiskuntavastuu arjen teoissa

Meillä yhteiskuntavastuu ei jää puheisiin, se näkyy arjen teoissa. Tässä muutamia esimerkkejä:

  •  Asiakkaan etu ensin: Palvelujemme suunnittelussa asiakas on aina keskiössä. Kuuntelemme palautetta, osallistamme asiakkaita ja kehitämme palveluja yhdessä heidän kanssaan.
  • Tuotot yhteiseen hyvään: Emme jaa voittoja omistajille, vaan investoimme ne takaisin toimintaan – esimerkiksi uusien palvelumuotojen kehittämiseen ja henkilöstön koulutukseen.
  • Jatkuva kehittäminen: Työntekijämme ja asiakkaamme osallistuvat aktiivisesti palveluiden kehittämiseen ja päätöksentekoon.
  • Vastuullisuus arjessa: Huolehdimme henkilöstöstämme, teemme eettisiä valintoja ja viestimme toiminnastamme avoimesti.

Jokainen tytäryhtiömme on konkreettinen esimerkki yhteiskunnallisesta toiminnasta. Ne ovat syntyneet suoraan asiakkaiden ja henkilöstön ideoista. Tutustu palveluihimme.

Miksi tämä on tärkeää asiakkaille ja yhteiskunnalle?

Yhteiskunnallinen yritys -merkki antaa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille varmuuden siitä, että valinta on vastuullinen. Asiakas voi luottaa siihen, että hänen saamansa palvelu ei perustu pikavoittojen tavoitteluun, vaan todelliseen ja kestävään vaikuttavuuteen.

Yhteiskunnalle merkki viestii siitä, että mukana on toimija, joka rakentaa ratkaisuja pitkällä tähtäimellä, inhimillisesti ja taloudellisesti kestävästi.

Yhteiskunnallinen yritys on tapa toimia

Meille Yhteiskunnallinen yritys -merkki ei ole vain logo. Se on lupaus, joka velvoittaa meitä joka päivä. Haluamme tehdä kannattavaa liiketoimintaa, että voimme jatkossakin tarjota palveluita sekä työpaikkoja.

Vaikka olemme säätiö, arkemme muistuttaa monin tavoin vastuullisesti johdettua osakeyhtiötä. Meille kasvulla, tehokkuudella ja taloudellisella vakaudella on selkeä paikkansa, mutta erona on se, mihin voitot ohjataan ja kuinka teemme työmme. Me sijoitamme takaisin palveluihimme, henkilöstöön ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen.

Haluatko tietää lisää siitä, miten me Honkalampi-säätiöllä toimimme vastuullisesti?
Ota yhteyttä tai seuraa meitä somessa (LinkedIn,  Facebook ja Instagram)– kerromme mielellämme lisää.


Toimitusjohtajamme Riikka Pikkarainen vieraili Suomaisen Työn ry:ssä. Kuvassa Niina Ollikka, markkinointipäällikkö ja Anniina Rauhala, asiakaskoordinaattori.

Yksityisyyden hallinta

Hyödynnämme evästeitä varmistaaksemme Sinulle parhaan mahdollisen palvelun. Voit hallinnoida itse, mitä evästeitä palvelussa otetaan käyttöön ja muuttaa asetuksiasi helposti milloin tahansa.